Epäonnistua voi sekä hyödyllisellä että haitallisella tavalla

Onnistumisen myönteisten ja epäonnistumisen kielteisten seurausten valossa on luonnollista, että useimmat meistä suuntaavat toimintansa tehtäviin, joissa onnistuminen on epäonnistumista todennäköisempää. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla!

Ymmärrettävää, mutta ei välttämättä niin toivottavaa kuin äkkiseltään näyttää. Jos onnistuminen on seurausta vaatimattoman tavoitteen saavuttamisesta ja epäonnistuminen merkki kunnianhimoisesta tavoitteesta jäämisestä, voi hyvin olla, että epäonnistuminen on onnistumista hyödyllisempää. Harvardin Business Schoolin professori Amy Edmondson on luokitellut epäonnistumiset janalle, jonka toisessa päässä ovat moitittavat ja toisessa hyödylliset epäonnistumiset. Esimerkiksi tentissä reputtaminen siksi, ettei ole lukenut, on Edmondsonin mukaan epäonnistuminen, josta ei lähtökohtaisesti seuraa hyvää. Siksi niitä pitäisikin välttää. Tilanne on toinen, kun epäonnistuminen on seurausta jonkin uuden (ja hyväksyttävän) tavoittelusta. "Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa" ei aukeaisi Harvardin proffalle. Päinvastoin rohkeasti uutta synnyttämään pyrkivät kokeilut ovat epäonnistuessaankin hyödyllisiä, sillä niistä voi oppia jotain sellaista, jota ei opi, jos tyytyy tavanomaiseen.

Monet maailmanluokan organisaatiot ovat jo vuosia rakentaneet palkitsemisjärjestelmiä, joissa huomioidaan myös epäonnistumiset. New Yorkista maailmalle levinnyt mainostoimisto Grey palkitsee Urhean Epäonnistujan (Heroic Failure) ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto NASA nostaa jalustalle Eteenpäin Pyrkivät Fiksusti Epäonnistujat (Lean Forward, Fail Smart). Kysymys ei ole vain jenkkien kotkotuksesta, sillä esimerkiksi Intiassa päämaajansa pitävä Tata Group kannustaa Uskaliaaseen Kokeilemiseen (Dare to Try). Suomessa Supercellin on kerrottu juhlivan epäonnistumisia samppanjalla, kun onnistujat saavat tyytyä kaljaan. Myös pääministeri Juha Sipilä uskoo kokeilujen voimaan. Sipilä on vakuuttunut siitä, että kokeilujen kautta voidaan yhdistää riskienhallinta ja uuden oppiminen.

Ollaanko me kaikki siis sankareita kun oikein silmin katsotaan?

Kyllä ja ei. Epäonnistumisen hyödyllisyyden korostamisessa on pohjimmiltaan kysymys siitä, että kaiken uuden synnyttämiseen liittyy kiinteästi epäonnistumisen mahdollisuus. Epäonnistumisen positiiviseen puoleen skeptisesti suhtautuvia muistutetaan, että monet ihmiskunnan suurista keksinnöistä ja oivalluksista ovat seurausta epäonnistumisesta, sillä lopputulos on ollut niissä jotakin muuta kuin oli asetettu tavoitteeksi. Tutkijat puhuvat mielellään serendipiteetistä - onnekkaista sattumista. Onnekkaita sattumia ei pidä rinnastaa puhtaisiin vahinkoihin (jotka nekin tietysti voivat olla siunaukseksi), sillä onnekkaat sattumat ovat aina sitkeän työn tulosta. Kadunmies ei vahingossa keksi sen enempää penisilliiniä kuin kumin vulkanisointiakaan. Tiedättehän, sattuma suosii vain valmistautunutta!

Voiko epäonnistumista johtaa? Entä voiko epäonnistumisille laskea jopa tuotto-odotusta sijoitetun pääoman tapaan (ROI)? Voi jos on uskominen kahta professoria Julian Birkinshawia (London Business School) ja Martine Haasia (Whartonin School at the University of Pennsylvania). Epäonnistumisen tuotto-odotus on suhdeluku, johon vaikuttavat sekä kustannukset että tuotot. Tavanomainen tapa suhtautua epäonnistumisiin on niiden aiheuttamien kustannusten minimointi. Järkevää monissa tapauksissa muttei suinkaan ainoa vaihtoehto. Birkinshaw ja Haas nimittäin ehdottavat, että organisaation kannattaisi panostaa epäonnistumisista oppimisen maksimointiin.

Birkinshawin ja Haasin mukaan epäonnistumiset voi kääntää voitoksi, jos onnistuu kolmessa asiassa. Ensinnäkin jokainen epäonnistuminen on oppimisen paikka. Vaikka epäonnistumisten ruotiminen olisikin tuskallista se on tehtävä. Birkinshaw ja Haas kehottavat kysymään epäonnistumisen sattuessa, mitä uutta epäonnistuminen paljastaa asiakkaista ja markkinadynamiikasta, yrityksen strategiasta, kulttuurista ja prosesseista sekä epäonnistumiseen osallistuneista ihmisistä ja tiimeistä. Tavoitteena ei ole epäonnistumisten itsetarkoituksellinen märehtiminen vaan ihmisten rohkaiseminen.

Toiseksi oppeja epäonnistumisista ei pidä piilotella vaan niitä on levitettävä avoimesti. Birkinshaw ja Haas varoittavat epäonnistumisista raportoivien viestintuojien lahtaamisesta ja ongelmien hautaamisesta. Sen sijaan he kehottavat epäonnistumisten käsittelemiseen eteenpäin katsovassa hengessä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta tulevaan pystyy vaikuttamaan.

Kolmanneksi organisaation on aika ajoin irrottauduttava yksittäisistä epäonnistumisista ja katsottava kokonaisuutta. Yksittäiset epäonnistumiset ovat tärkeitä, mutta niistäkin oppii parhaiten, kun ne asetetaan kontekstiin. Jokaisella organisaatiolla on oma kulttuurinsa. Kysymys on syvään juurtuneista tavoista, jotka kertovat organisaation jäsenille, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Epäonnistumisista ei opi, jos kulttuuri ei sitä salli. Siksi on tärkeää, että organisaatiossa arvioidaan kriittisesti kaikkia niitä käytäntöjä, joita sekä tietoisesti että usein myös tiedostamattomasti uusinnetaan.

Homer Simpsonkin tietää, että kokeileminen on ensimmäinen askel matkalla epäonnistumiseen. Kuitenkin mitä nopeammin ja useammin näitä askeleita uskalletaan ottaa, sitä nopeammin myös jyvät seuloutuvat akanoista.

Negatiiviset tunteet - positiivinen bisnes -kirjasta löydät lisää vinkkejä, joiden avulla voit kääntää epäonnistumiset ja muut negatiivisia tunteita synnyttävät tilanteet voimavaraksi.