Jatkuva epävarmuus ja kriisit korostavat tiedon huoltovarmuuden merkitystä

Suomalaista huoltovarmuustoimintaa pidetään kansainvälisessä vertailussa hyvänä ja paikoin ainutlaatuisena. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita toimialoittain jäsentyneet poolit, jotka huolehtivat siitä, että kriisin sattuessa kansakunnalla on riittävästi elintärkeitä hyödykkeitä. Poolitoiminnassa on mukana satoja yrityksiä ja muita organisaatioita, joiden tehtävänä on varautua erilaisiin kriiseihin.

Kevään 2020 maskisotkusta huolimatta voidaan sanoa, että materiaalinen varautuminen on Suomessa kohdillaan. Kriisissä kansalaisten arki järkkyy, mutta huoltovarmuuskriittisten hyödykkeiden velvoitevarastointi tekee siitä kuitenkin siedettävän. Leipäviljaa löytyy tarvittaessa ja öljyä on varastoissa kuukausien kulutuksen edestä, eivätkä lääkkeetkään hyllystä heti lopu.

Vaikka moni asia onkin kunnossa, huoltovarmuuden on kehityttävä ajassa. Koronapandemia on osoittanut, että erityisesti tiedon huoltovarmuudesta on tullut yhä kriittisempää. Tieto ei suojaa tartunnalta, mutta se mahdollistaa tilannekuvan muodostamisen, mikä puolestaan on välttämätöntä päätöksille, joilla pyritään vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen.

Toisin kuin pandemian ensimmäisessä aallossa, korona on kuluvan kevään aikana ollut poikkeuksellisten puolue- ja organisaatiopoliittisten vääntöjen kohteena. Mitä tahansa hallituksen tai viranomaisten päätöstä on pidetty yhtäällä liioitteluna ja toisaalla alimitoitettuna.

Tilannekuva ei kuitenkaan itsessään paljoa lämmitä, sillä olennaista on se, millaisia päätöksiä sen pohjalta tehdään ja miten päätökset saadaan muutettua toiminnaksi.

Valitettavasti koko pandemian ajan on ollut havaittavissa, että epäselvä tilannekuva ja puutteellinen tilanneymmärrys ovat luoneet hallituksen ja toimivaltaisten viranomaisten välille epätietoisuutta ja turhia jännitteitä. Kansalaisille on välittynyt yhteisesti jaetun näkemyksen sijaan kuva asioita pallottelevista ja vastuuta pakoilevista viranomaistoimijoista. Siksi ei olekaan yllätys, että hallitus päätti maaliskuussa 2021 valmiuslain 106. pykälän käyttöönotosta ja viestinnän keskittämisestä valtioneuvostolle kanslialle.

Kriisille on tyypillistä, että tieto muuttaa tilannekuvaa nopeasti. Tästä esimerkkinä THL:n synkkä mallinnus (6.3.21), joka vakuutti oikeusministeriön ja eduskuntapuolueet yhtä lukuun ottamatta siitä, että vaalien lykkääminen on terveysturvallisuuden näkökulmasta perusteltua. Tässäkin tapauksessa mallinnuksen ja reaalimaailman välisen yhteyden puutteellinen ymmärrys aiheutti epäselvyyttä vaadittavista toimenpiteistä.

Ideaalitilanteessa tiedon huoltovarmuus tarkoittaa oikeaa tietoa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Todellisuudessa tiedon rinnalla päätöksenteossa on kysymys aina myös tilanteiden poliittisesta laskelmoinnista. Tärkeintä kuitenkin on, että uskalletaan tehdä päätöksiä – silloinkin kun jo päätöksiä tehtäessä tiedetään, että ”lunta tulee tupaan” monelta suunnalta. Tämä on demokraattiseen järjestelmään sisäänrakennettu toimintaperiaate.

Siinä missä ruoan ja lämmön puute havaitaan välittömästi, tiedon huoltovarmuuteen liittyvät riskit konkretisoituvat viiveellä. Viime kädessä tiedon huoltovarmuuden taso mitataan kansalaisten luottamuksena, mikä puolestaan vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten me suhtaudumme meille annettuihin suosituksiin.

Viimeistään koronakriisi on osoittanut, että ajatus jaosta normaalioloihin ja kriisitilanteisiin on syytä kyseenalaistaa. Yhteiskunta on jatkuvassa muutoksessa, johon sisältyy sekä toistuvia uhkia että uusia mahdollisuuksia. Jotta selviämme jatkuvan epävarmuuden tilassa, on meidän siirryttävä staattisesta tilannekuva-ajattelusta dynaamisempaan tilanneymmärrykseen, opittava sietämään epävarmuutta ja tietämättömyyttä sekä ennen kaikkea uskallettava tehdä päätöksiä, vaikka tieto onkin aina puutteellista.

Kirjoitus on laadittu yhdessä Petri Uusikylän kanssa ja se on julkaistu Helsingin Sanomissa 13.3.2021.