Kateus on paitsi inhimillistä myös hyödyllistä

Usein väitetään, että kateus on suomalaisten perisynti. Onko näin? On, jos uskoo kieli poskessa ylläpidettyä Hikipedia-sivustoa. Sivuston Björn "Nalle" Wahlroosia käsittelevässä artikkelissa esitetään, että Nallen arvostelu johtuu siitä, että miehellä on niin paljon rahaa. Kateuden ilmapiirissä Nallella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin siirtää kirjansa Ruotsiin.

Mahdollista tietysti on, että Nalleen kohdistuva tunne ei ole ensisijaisesti kauteutta, vaan inhoa, joka kumpuaa siitä, että miehen julkiset esiintymiset ovat loukanneet joidenkin kansalaisten oikeudentuntoa.

Kateus on suosittu argumentti yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kouluesimerkistä käy väittely varakkaiden verokohtelusta ja erityisesti perintöverosta. Pääministeri Alexander Stubb on määritellytperintöveron lähtökohtaisesti kateusveroksi, jolla on talouteen negatiivisia vaikutuksia, kun taas valtiovarainministeri Antti Rinteelle perintövero edustaa oikeudenmukaisuutta ja valtiolle tärkeää tulolähdettä. Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että siinä missä Stubbin näkemys heijastelee suomalaista sananlaskua "kateus vie kalatkin järvestä", Rinteen logiikka rakentuu ajatukselle, jossa kateus nähdään yhteiskuntarauhaa uhkaavaksi voimaksi, jota voidaan ja jota pitää suitsia huolehtimalla siitä, että kateutta synnyttävää eriarvoisuutta ei ole liikaa. Niin tai näin, perintöverokeskustelu osoittaa osaltaan, että kateus on aina katsojan silmässä.

Tiede-lehden Mikko Puttosen mukaan kateus ei ole pelkästään suomalaisille ominainen piirre. Puttonen muistuttaa, että esimerkiksi Ruotsissa kärsitään kuninkaallisesta kateudesta, den kungliga avundsjukan. Puttosen haastattelema Työterveyslaitoksen tutkija Susanna Lundell epäileekin, että kateudesta vapautuminen edellyttäisi erakoitumista. Tämäkään ei välttämättä auttaisi, sillä ihmisellä on siinäkin tapauksessa tallella kyky kuvitella, kuinka hyvin toisilla menee. Tässä mielessä kateus on vähän kuin brändi – ei objektiivinen kohteensa ominaisuus, vaan katsojan mielessä oleva kuvitelma.

Kateus voi olla myös voimavara. Esimerkiksi Yhdysvaltain talouden dynamiikkaa voidaan selittää kateudella. Tiedättehän, naapurin uusi auto ei syökse normiamerikkalaista masennukseen, vaan kannustaa tätä ponnistelemaan enemmän voidakseen ostaa samanlaisen – tai mieluummin jollakin ulottuvuudella mitattuna paremman ajopelin. Kulutuskilvoittelu ei ole tietenkään amerikkalaisten yksinoikeus. Samanlaista "näyttämisen halua" on ainakin kansanperinteen mukaan esimerkiksi Pohjanmaalla. Kateus on konsumerismille – kulutukseen perustuvalle talouskasvulle välttämätön polttoaine.

Kateudella voi olla hyödyllinen puolensa myös yhteiskunnallisessa kehityksessä. Yksilöiden ohella kateutta voi esiintyä yhteisöjen ja kansojen välillä. Hesarin Vesa Sirenin (HS 21.8.14) oivaltavassa kolumnissa kerrotaan, miten israelilainen kirjailija Amos Oz uskoo kateuteen, jota hän pitää tunteista inhimillisempänä. Ozin mukaan Länsirannan Ramallahista ja Nablusista tulisi muokata Israelin ja kansainvälisen yhteisön tuella hyvinvoinnin ja vapauden tyyssijoja. Näin siksi, että palestiinalaiset näkisivät, miten paljon parempaa elämä on siellä, missä Hamas ei johda. Tämä saisi Ozin mukaan gazalaiset janoamaan Länsirannan asukkaiden etuoikeuksia ja hankkiutumaan eroon Hamasista kuten romanialaiset aikanaan Ceausescusta.

Kateus on ongelma, jos se saa ihmiset käpertymään itseensä ja unohtamaan, että toisten menestyminen ei välttämättä ole pois itseltä. Jos taas kateus toimii energisoivana voimana, seurauksena on parhaillaan reilua kilpailua, jonka hyödyt leviävät laajalle yhteiskuntaan.

Yrityksen näkökulmasta olennaista on kysyä, millaista kateutta sen tuotteet ja palvelut niiden ostajien vaikutuspiirissä olevien keskuudessa synnyttävät. Ei nimittäin ole yhdentekevää, herättääkö tuote positiivista kateutta, joka kannustaa ostamaan vai liittyykö siihen elementtejä, joka saa ihmiset sulkemaan kukkaronsa nyörit.

Kirjoitus on julkaistu 5.12.2014 NEMO-hankkeen blogissa