Mistä ei voi vaieta, siitä pitää puhua
Overtonin ikkunalla viitataan politiikan tutkimuksessa yhteiskunnallisesti hyväksyttyihin puheenaiheisiin.
Overtonin ikkunassa puheenaiheet jaetaan ennenkuulumattomiin, radikaaleihin, hyväksyttäviin, järkeviin, suosittuihin ja voimassa olevan asiantilan toteamuksiin. Ikkunaan sisältyy oletus, että puheenvuorojen vähentyminen yhden asian puolesta lisää puheenvuorojen vaikuttavuutta toisen asian kohdalla. Tämän seurauksena se, mitä on pidetty aiemmin radikaalina voi osoittautua myöhemmin hyväksyttäväksi — ja päinvastoin (ks. ikkunan perusidea).
Tyypillisesti Overtonin ikkunaa on hyödynnetty, kun on haluttu kuvata poliittisten ideoiden ja ehdotusten suhdetta julkiseen valtaan ja yksilövapauksien rajoittamiseen. Tuoreena esimerkkinä Yhdysvaltoja kuohuttava korkeimman oikeuden päätös kumota liki 50 vuotta voimassa ollut aborttioikeus. Amerikkalainen keskustelu aborttioikeudesta kuvastaa ikkunaan sisäänleivottua ajatusta siitä, että sallitut puheenaiheet supistuvat tai laajenevat vähitellen ja asteittain. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että puheenaiheet heijastelevat yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevia arvoja ja normeja. Suositutkaan poliitikot ovat harvoin asemassa, jossa he voivat esittää tarpeellisia, mutta kansan syvien rivien karsastamia uudistuksia ja samalla varmistaa asemansa politiikassa. EU:n komission entisen puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin letkautus poliittisen päättäjän ongelmasta kertoo paljon: ”Tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä, miten tulisimme uudelleenvalituksi, jos teemme sen.”
Amerikkalaisten vääntö aborttioikeudesta on vieras suomalaisesta perspektiivistä tarkasteltuna. Havainto puhuu sen puolesta, että Overtonin ikkunat eivät ole universaaleja tulkintakehikkoja vaan niistä muodostuva näky on aina yhteiskunnalliseen kontekstiin, historialliseen kehitykseen ja paikallisiin olosuhteisiin sidotuista kollektiivisista uskomuksista. Vaikka Suomessa ei saadakaan riitaa aikaiseksi naisten oikeudesta raskaudenkeskeytykseen, ei se tarkoita, etteikö meilläkin ole aiheita, joista on syytä vaieta. Kuluvan vuoden helmikuun 24. päivään asti sellaisena voidaan pitää liittymistämme NATO:on. Sotilaallinen liittoutumattomuus toimi vuosikymmeniä salpana, joka piti NATO-jäsenyyskeskustelua ohjaavan ikkunan rohkeimmillaankin vain raollaan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan avasi ikkunan sepposen selälleen. Optio muuttui parissa kuukaudessa jäsenyyshakemukseksi. Ennenkuulumattomasta tai vähintäänkin radikaalista ideasta tuli nopeasti suosittu ja useiden mielestä myös itsestäänselvyys. Poliitikoilla oli keskeinen rooli, mutta ilman kansan nopeaa takinkääntöä maamme liittoutumisstatuksen muuttamisesta ei olisi tullut mitään. Ja koska todellisuus on aina parhaimpiakin malleja monimutkaisempi, myös Overtonin ikkunan selitysvoima sai kolhun, sillä Ruotsin kohdalla NATO-jäsenyyshakemuksen piti olla kaiken mahdollisen tuolla puolen.
