Quo vadis, sosiaalinen investointi?
Investointi on nykyajassa tapahtuvaa panostamista asioihin, jotta ne olisivat tulevaisuudessa paremmin. Investointeihin ryhdytään, jotta kehitys etenisi haluttuun suuntaan. Lentoyhtiö investoi laivueeseen, jotta se voi jatkossa operoida lentomaileja pienemmillä kustannuksilla. Taloyhtiö uusii käyttöikänsä päähän tulleet vesiputket, jotta se välttäisi kalliiksi käyvät vesivahingot. Opiskelija käyttää aikaansa kirjojen ääressä, koska luottaa hyötyvänsä siitä myöhemmin työmarkkinoilla. Investointeihin sisältyy ajatus siitä, että tuotoksia arvioidaan suhteessa panoksiin. Periaatteessa yksinkertaista, mutta käytännössä joskus vaikeaa, sillä investointien vaatimia panoksia ja tuotoksia ei ole aina helppoa määritellä. Kone- ja laiteinvestointien kustannus–hyötyanalyysi on helppoa, jos sitä vertaa esimerkiksi osaamiseen kohdistuviin investointeihin. Harva meistä tietää, mille osaamiselle on tulevaisuudessa kysyntää.
Kun investoinnin eteen sijoittaa sana 'sosiaalinen', tilanne muuttuu entistä monimutkaisemmaksi. Sosiaalinen investointi on kameleonttimainen käsite, jonka sisältö riippuu määrittelijästään. London School of Economicsin Bernard Caseyn (Bologna 6.10.16) osuvan kuvauksen mukaan sosiaalisen investoinnin ympärille ei ole muodostunut episteemistä yhteisöä, joka ymmärtäisi käsitteen edes osapuilleen samansuuntaisesti. Tämä on ymmärrettävää, sillä historiallisista, poliittisista, taloudellisista, kulttuurisista ja juridisista erityispiirteistä johtuen sosiaalisen investoinnin muodot ja kehitysvaihe vaihtelevat maittain ja alueittain. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvatilla on hankaluuksia ymmärtää keskieurooppalaisten vaikeuksia rakentaa päivähoitojärjestelmää, joka mahdollistaa pienten lasten vanhempien täysipainoisen osallistumisen työelämään (HS 5.10.16). Se, mikä näyttäytyy unkarilaisille sosiaalisena investointina tulevaisuuteen, olisi meillä Suomessa paluuta menneisyyteen.
EU:n Horisontti2020-ohjelmasta rahoitettavassa InnoSI-hankkeessa on tullut selväksi, että eurooppalaisen konsensuksen löytäminen sosiaalisten investointien nykytilasta saati tulevaisuudesta muistuttaa vaikeusasteeltaan ympyrän neliöimistä. Tehtävä on vaikea, mutta optimisteina uskomme, että jo puutteellinenkin kuva tulevaisuudesta vie kehitystä eteenpäin. Banaalia tai ei, tulevaisuus ei vain tapahdu, vaan se on seurausta ajassa tehdyistä tietoisista ja tiedostamattomista valinnoista.
Mitä olemme oppineet tähän mennessä? Ensinnäkin sen, että olennaista on ymmärtää ja hyväksyä, että sosiaalisten investointien eritahtisuudesta johtuen myös sosiaalisiin investointeihin liittyvien tulevaisuuden mahdollisuuksien haarukoiminen edellyttää erilaisuuden hyväksymistä. Selvää on, että yhdessä maassa toimiva konsepti ei ole sellaisenaan kopioitavissa toiseen maahan. Tämä ei kuitenkaan poista sitä mahdollisuutta, etteikö toisilta voisi oppia. Sosiaaliset investointiratkaisut voivat olla hyvinkin paikallisia, vaikka niitä kehystävät ajurit olisivatkin yleiseurooppalaisia ja globaaleja.
Toiseksi ennakoinnissa on hyödynnettävä monimuotoisuutta, sillä investointimahdollisuuksien tunnistaminen riippuu näkökulmasta. Tulevaisuuden haarukoinnissa on syytä antaa ääni julkisen sektorin toimijoiden lisäksi yksityisen ja kolmannen sektorin edustajille. Näin siksi, että sosiaalinen investointi on lupaava toimintamuoto paljolti juuri siksi, että se hyödyntää yksityisen sektorin innovatiivisuutta ja kolmannen sektorin hyviä suhteita kansalaistoimintaan.
Kolmanneksi taloudellisen realismin nimissä ennakoinnissa kannattaa keskittyä teemoihin, joihin investoiminen tuottaa suurimman hyödyn. Parhaan tavoittelu voi koitua sosiaalisissa investoinneissakin hyvän viholliseksi. InnoSI-hankkeen teemat on valittu niiden vaikuttavuuden perusteella. Lapsiin ja vanhemmuuteen kohdistuvien investointien mielekkyys nousee siitä oletuksesta, että täsmäinvestoinnit elämänkaaren kriittisissä kohdissa kantavat elämän myöhemmässä vaiheissa. Koulutukseen ja työmarkkinoihin keskittymistä perustelemme sillä, että osaamiseen panostaminen on ratkaisevaa yhä tietointensiivisemmiksi käyvissä yhteiskunnassa. Hyvä yleissivistys ja kyky oppia uutta suojelee, kun työmarkkinoilla tuulee. Emeritusprofessori Jorma Sipilää mukaillen köyhälle ei pidä antaa kalaa vaan koulutus. Eurooppa harmaantuu vauhdilla, ja siksi investointipolitiikka, jossa unohdetaan vanhusten tarpeet, olisi kyseenalaista sekä taloudellisesta että yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden näkökulmista. Silmien ummistaminen ja investoinneista pidättäytyminen pakolaiskriisin yhteydessä olisi puolestaan paitsi inhimillisesti väärin myös yhteiskuntarauhan kannalta arveluttavaa.
Olemme nöyriä tulevaisuuden edessä. Koska tulevaisuuteen kohdistuva tieto on aina epävarmaa ja tulkinnanvaraista, tulevaisuutta koskevien näkemysten muodostamisessa on tärkeää sekä prosessi että lopputulos. Tulevaisuuden ennakoinnin on oltava läpinäkyvää ja eri toimijoita osallistavaa, sillä se lisää mahdollisuutta, että ennakointi ei jää irralliseksi projektiksi vaan myös ohjaa toimijoita ja toimintaa haluttuun suuntaan.
Ennakoinnin tulosten muotoiluun on syytä kiinnittää huomiota. InnoSI-hankkeessa otamme tämän vakavasti. Uskomme, että tulevaisuutta koskevat näkemykset puhuttelevat sitä paremmin, mitä uskottavamman tarinan ne muodostavat. Juhana Torkkia (2014) mukaillen koemme, että ”ihminen on olemukseltaan Homo narrans, kertova ihminen, ja tarina on hänen alkuperäisin tapansa viestiä”. Hyvät tulevaisuustarinat mobilisoivat toimijoita tässä ajassa, sillä ne yhdistävät uskottavasti makrotason trendit mikrotason toimintaan ja ihmisten arkeen. InnoSI-hankkeessa tämä tarkoittaa, että hahmotamme sosiaalisten investointien tulevaisuutta ihmisten, emme järjestelmien näkökulmasta.
Kirjoitus on julkaistu Kunnat.netissä 12.10.16.
