Rahat ja henki
Olen kääntänyt takkiani moneen kertaan koronaepidemian aikana. Helmi–maaliskuun vaihteessa kuuluin siihen joukkoon, joka piti laajamittaisia karanteeneja epätarkoituksenmukaisina. Pohjois-Italian kriisin kärjistyminen sekä Kiinan, Etelä-Korean ja Singaporen toimet pistivät pohtimaan karanteenia uudessa valossa. Käännyin hetkessä tiukkojen toimenpiteiden kannattajaksi. Epidemiologien mallinnukset vakuuttivat minut siitä, että sosiaalinen eristäminen ja käyrän madaltamiseen (flatten the curve) tähtäävä taktiikka on järkevää erityisesti terveydenhuollon kapasiteetin näkökulmasta.
Muutama päivä yhteiskunnallista neliraajajarrutusta on pakottanut ajattelemaan kriisin taloudellisia seurauksia. On helppo sanoa itsestäänselvyys eli se, että terveys menee talouden edelle, mutta muuttuu hankalaksi, jos ajattelee, että talous vaikuttaa terveyteen. Tiedämme, että korona sairastuttaa ja tämänhetkisen arvion mukaan myös tappaa 0,5–1 ihmistä sadasta siihen sairastuneesta (päivitys 31.3.20: Lancetissa julkaistussa tutkimuksessa kuolleisuudeksi arvioidaan 0,66 prosenttia), kun taas konkurssit ja irtisanomiset näkyvät kansanterveydessä vuosikausia, pahimmillaan vuosikymmeniä.
Talouselämän (12/2020) kanteen on nostettu seuraava sitaatti Björn Wahlroosin haastattelusta ”on vaikea punnita ihmishenkiä ja euroja vastakkain, mutta se on tehtävä.” Sitaatti on tietysti siinä mielessä totta, että ko. valintoja on politiikassa ja niukkoja resursseja jaettaessa aina tehty. Sekin on totta, että valtiontaloudellisella kriisillä on terveysvaikutuksia. Myöskään EVAn johtajan Emilia Kullaksen kirjoitusta Helsingin Sanomissa (29.3.20) ei kannata ohittaa olankohautuksella. Kullaksen mukaan ”Suomi käpertyy koronakriisissä terveydenhuollon ongelmien ympärille, kun Ruotsissa poliitikot ja viranomaiset miettivät, miten yhteiskunta kestää epidemian”. Voi olla, että Ruotsi tulee kriisistä ulos suhteellisesti entistä voimakkaampana. Voi tietysti olla niinkin, että Ruotsissa huomataan, että viivyttely epidemian hallinnassa tuleekin kestämättömän kalliiksi.
”Rahat tai henki”-asetelmassa on jotain, joka ei päästä helpolla. Näin on, koska viime kädessä kyse on vertailukelvottomien (incomparability) ja yhteismitattomien (incommensurability) asioiden vertailemisesta. Ihmistä ja rahaa ei voi laittaa järjestykseen, sillä ne eivät sijaitse samalla asteikolla. Niiden välillä ei ole yleisesti hyväksyttyä periaatetta (no cardinal unit of measure), jonka perusteella järjestyksen voisi osoittaa. Ohessa poiminta teoksesta The Oxford Handbook of Value Theory.
Terveyden ja talouden dikotominen vastakkainasettelu tuskin tuottaa parhaita mahdollisia päätöksiä. Martin Eichenbaum, Sergio Rebelo ja Mathia Trabant tarjoavat mielenkiintoisen koonnin koronaepidemiassa väistämättä tarvittavasta tasapainoilusta terveyden ja talouden välillä. Heidän mukaansa viruspandemian hallinta on paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti järkevää. Taloustieteilijöiden yhtälöissä yhden amerikkalaisen hinta on 9,3 milj. dollaria (älä ymmärrä väärin!), mikä tarkoittaa sitä, että antaa mennä (laissez faire) -taktiikka miljoonine kuolonuhreineen tarkoittaa rahassa mitattuna (älä taaskaan ymmärrä väärin!) biljoonia dollareita (biljoona=miljoona miljoonaa). Yhteiskunnan sulkeminen tarkoittaa konkursseja ja työttömyyttä, josta syntyy kustannuksia, joiden loppusummaa ei tiedä kukaan, mutta osviittaa antaa se, että USAssa hallitus on toistaiseksi (tilanne 29.3.20) tehnyt päätöksiä noin kahden biljoonan dollarin avustuksista isoille ja pienille yrityksille sekä kansalaisille. Jos viruspandemian huonon hoitamisen vuoksi henkensä menettää ”tarpeettomasti” (lainausmerkeissä!) miljoonaa amerikkalaista, se tarkoittaa laskennallisesti 9,3 biljoonan dollarin kustannuksia. Epidemian älykäs hallinta (terveiden ja sairaiden erottaminen testein ja tiukka karanteeni sairastuneille) olisi paras vaihtoehto, mutta sen osalta juna on jo mennyt sekä USAssa että suurimmassa osaa Eurooppaa. Toiseksi paras vaihtoehto taloustieteilijöiden mukaan talouden ja kansanterveyden kompromissiksi on se, että yhteiskunnan toimintoja ylös- ja alasajetaan sen mukaan, miten epidemia etenee.
Vaikka emme vielä tiedäkään, miten saamme pandemian ”hallintaan” kehittyneissä maissa, meidän kannattaisi silti kannattaisi katsoa myös kauemmaksi. Selvää nimittäin on, että köyhien maiden auttaminen synnyttää monenlaista poliittista vääntöä. Ymmärrettävää, mutta lyhytnäköistä — jo pelkästään itsekkäistä syistä. Oheinen poiminta The Economistista (27.3.20).
Ikävässä tilanteessa on myös valoisa puolensa. Asiantuntijoiden mukaan koronapandemia voi olla kaikessa karmeudessaan triggeri, joka saa ihmiskunnan varautumaan vielä vakavampiin pandemioihin (ks. oheinen poiminta New York Timesistä 28.3.20). Ajatus vaikuttaa loogiselta, sillä tämänhetkisen tiedon valossa mm. Kiina, Etelä-Korea ja Singapore ovat tehneet SARS-kotiläksynsä huolella. Epidemian mahdolliset myöhemmät aallot lopulta näyttävät, missä maissa on toimittu viisaimmin.
