Sosiaalisessa mediassa sananvapauden turvaaminen on yhteinen tehtävä
Sosiaalinen media on viestintäympäristö, joka antaa jokaiselle mahdollisuuden toimia sisällöntuottajana. Samalla se avaa tilaisuuksia häirinnälle, vihapuheelle ja maalittamiselle, jonka kohteena ovat myös viranomaiset. Maalittaminen ja muu epäasiallinen viestintä ovat osa informaatiovaikuttamista, jonka yhtenä tavoitteena on heikentää sananvapautta ja luottamusta viranomaisiin. Yhteinen informaatiopuolustus edellyttää tahtoa, taitoja ja aktiivista otetta.
Sosiaalinen media on korostuneesti viestintää ihmiseltä ihmiselle. Tunnetuimmatkin brändit jäävät massaviestinnässään esimerkiksi tavoitettujen määrän perusteella kauaksi suosituimmista somettajista. Somessa viestijöiden ja yleisön suhde ei perustu pelkästään informaation välittämiseen vaan heijastaa aina heidän välistään suhdetta. Kiinnostava sisältö koukuttaa yleisöä ja kerää huomiota – sekä hyvässä että pahassa. Mutta mitä tämä tarkoittaa viranomaisten kriisi- ja onnettomuusviestinnässä? Pitäisikö viranomaisten panostaa asiantuntijoidensa someprofiilien kautta viestimiseen kasvottomien organisaatiotilien sijaan? Seuraisiko siitä vaikuttavampaa someviestintää vai viranomaisen altistumista epäasialliselle kohtelulle? Entä riittävätkö yhdet kasvot ylipäänsä eri yleisöille?
Someviestinnän henkilöityminen ei tarkoita, että asiantuntijaprofiilien rakentaminen olisi vain yksittäisten viranomaisten vastuulla. Kysymys on mitä suurimmassa määrin organisaatiotason tavoitteista, joiden saavuttaminen edellyttää kannustusta, systemaattista koulutusta ja riittävää resurssointia. Koska somekeskusteluihin osallistumisesta voi seurata myös ongelmia asiantuntijoille, heille tulee olla tarjolla tukea ja selkeä prosessi toimintaan ongelmatilanteissa. Aktiivisesti somessa organisaationsa tai toimialansa puolesta viestivä asiantuntija ei saa jäädä yksin mahdollisten ongelmien ilmetessä.
Somessa viestivä voi altistua maalittamiselle
Kasvoillaan somessa viestivä asiantuntija asettaa nykyisessä viestintäympäristössä itsensä valitettavasti alttiiksi myös maalittamiselle. Maalittamisella ei ole yhtä oikeaa määritelmää, vaan sillä voidaan tarkoittaa erilaisia henkilöön kohdistuvia häirinnän, uhkaamisen ja vihapuheen tapoja. Se on esimerkki tavoitteellisesta, manipulatiivisesta informaatiovaikuttamisesta, jolla pyritään vaikuttamaan kohteen käyttäytymiseen esimerkiksi painostamalla tai mustamaalaamalla. Sisäministeriön mukaan maalittamisesta on kyse silloin, kun yhteen ihmiseen kohdistetaan joko suorasti tai epäsuorasti ilmenevää järjestäytynyttä häirintää. Suorasta häirinnästä voidaan puhua tapauksissa, joissa kohteena olevaa henkilöä mustamaalataan tai uhkaillaan. Epäsuoraa maalittamista on taas esimerkiksi häirinnän kohdentaminen kohdehenkilön lähipiiriin.
Maalittamiseen liittyy olennaisesti muiden ihmisten usuttaminen mukaan häirintään, joten kyse on kollektiivisesta toiminnasta. Maalittamisen näkyvimpinä kohteina ovat olleet toimittajat ja poliitikot, mutta maalittamista kokevat myös esimerkiksi poliisit, tuomarit ja muut virkahenkilöt. Maalittaminen voi kohdistua myös tutkijoihin, etenkin tilanteissa, joissa tutkimusteemat liittyvät mielipiteitä yhteiskunnallisessa keskustelussa jakaviin ajankohtaisiin ilmiöihin. Maalittamisen perusdynamiikkaan kuuluu se, että faktapohjainen tieto korvataan ideologisesti orientoituneilla tavoitteilla. Maalittamisessa minkään sanotun ei tarvitse ole totta, mutta kaikki voi olla mahdollista.
Maalittaminen on todellinen ilmiö, johon kaivataan ratkaisuja
Maalittaminen on todellinen, yhä polarisoituvammassa viestintäympäristössä voimistuva ongelma, joka keskusteluttaa ja johon kaivataan ratkaisuja. Ilmiöön onkin jo yritetty puuttua erilaisin tavoin. Vuonna 2019 Lakimiesliitto otti kantaa maalittamiseen ja toivoi siitä tehtävän laillisesti rangaistavaa. Tämän jälkeen maalittamisesta on tehty selvityksiä esimerkiksi sisäministeriön asettamassa työryhmässä (2021) ja oikeusministeriössä (2022).
Viime viikkojen aikana mediassa on nostettu esille päättäjien välisiä ristiriitoja koskien maalittamista ja sen rangaistavuutta (kts. esim. Yle 4.7.2023, IL 3.8.2023, IL 10.8.2023). Elokuun alussa 2023 uutisoitiin, ettei hallitus aio esittää maalittamisen rangaistavuutta lisääviä toimia, ja päätös ylitti myös kansainvälisen uutiskynnyksen. Päätöstä on perusteltu muun muassa sillä, että Suomessa on jo säädetty rangaistaviksi lukuisia rikoksia, joiden katsotaan liittyvän toimintaan, joihin maalittaminen usein yhdistetään. Esimerkiksi rikoslaissa on jo kattavasti mahdollisuuksia puuttua muun muassa uhkauksiin, yksilöiden kunniaan tai yksityisyydensuojaa koskeviin loukkauksiin, mutta niitä ei ole välttämättä otettu käyttöön.
Lisäksi on todettu, että ihmiset puhuvat ja näyttäisivät ymmärtävän maalittamisen ja sen kriminalisoinnin eri tavoin: maalittamisen ei ole katsottu olevan ilmiönä riittävän täsmällisesti määriteltävissä, jotta siihen voitaisiin puuttua rikosoikeudellisesti.
Maalittamisen ja sananvapauden kohtalonyhteys jakaa mielipiteitä
Monitulkintaisuudessaan ja mielipiteitä jakavan luonteensa vuoksi maalittamisen kriminalisointiin liittyy väistämättä myös kysymys sananvapauden turvaamisesta. Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi, ja kaikki sitä potentiaalisestikin haastavat rajoittamistoimenpiteet tulee punnita tarkkaan. Sananvapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaiken mahdollisen sanominen, kontekstista riippumatta, olisi sallittua.
Julkinen keskustelu on sananvapauden käyttöä. Siihen liittyy valtaa ja vastuita – ja lopulta sen sävy määrittää, muovaa ja muuntaa myös sananvapauden tulkintaa ja rajoja. Sananvapautta ja siihen liittyviä rajoitteita onkin tulkittu eri tavoin eri maissa ja yhteiskuntarakenteissa. On kuitenkin selvää, että ilman avointa, eri näkökulmat huomioivaa ja mukaan ottavaa keskustelua tieto ei saavuta sitä tarvitsevia eikä sen paremmin oppimista kuin yhteiskunnallista kehitystäkään tapahdu.
Vaikka maalittamiseen puuttumista koskevan lainsäädännön haasteena on nähty sen rajaavat vaikutukset sananvapauteen, voidaan maalittamisen myös itsessään katsoa tähtäävän sananvapauden heikentämiseen ja yhteiskunnallisen keskustelun hiljentämiseen. Erityisen huolestuttavan ilmiöstä tekevät sen tavoitteet. Maalittamisella pyritään hiljentämään tiettyjä tahoja sekä madaltamaan heidän nauttimaansa luottamusta: tarkoituksena on siis heikentää luottamusyhteiskunnan rakenteita. Muun vihapuheen tavoin maalittamisella pyritään luomaan stigma, jonka tavoitteena on uhrin, tämän toiminnan ja tavoitteiden näyttäytyminen ei-toivottuina ja vihamielisyyden arvoisina.
Maalittamisen tunnistaminen ja torjuminen on osa yhteistä informaatiopuolustusta
Maalittamista koskevassa uutisoinnissa on painotettu johtavassa asemassa olevien näyttämän mallin merkitystä maalittamisen ehkäisemisessä. Vähintään yhtä tärkeäksi voidaan katsoa jokaisen kanssatoimijan kriittinen suhtautuminen somessa leviävään tietoon ja siihen reagoimiseen. Vahingollisen tiedon kritiikitön uudelleen jakaminen on hyvä esimerkki tahattomasta maalittamisen tukemisesta, ja vihapuhetta sisältävästä julkaisusta tykkääminen lisää sen näkyvyyttä ilman jakamistakin.
Kyky puolustautua informaatiovaikuttamisen eri muotoja vastaan on hybridissä mediaympäristössä yksi ihmisten avaintaidoista. Näin ollen myös (sosiaalisen) median lukutaito on kompetenssi, jonka edistämisessä on tehtävää niin kodeilla, kouluilla, työpaikoilla, medialla, viranomaisilla, tutkijoilla ja taiteilijoilla kuin yksilöillä itsellään. Jokainen voi kehittää medialukutaitoaan, mutta informaatiopuolustusta ei pitäisi vastuuttaa pelkästään yksilölle. Ihmisten on voitava luottaa siihen, että yhteiskunnassa on kyvykkyyttä ja rakenteita, jotka vahvistavat jokaisen vastustuskykyä haitallisen ja/tai virheellisen tiedon edessä. Lisäksi yksilöille tulee olla tarjolla tukea informaatiovaikuttamisen tunnistamiseen ja torjumiseen sekä keskusteluun osallistumiseen, siis sananvapauden käyttämiseen ja turvaamiseen. Tapahtui se lopulta sitten erillisen maalittamisen kriminalisoinnin tai muun lainsäädännön – kuten rikoslakiin jo sisältyvien lainkohtien – kautta.
Oma roolinsa on kuitenkin myös julkiseen keskusteluun linkittyvällä sosiaalisella kontrollilla ja meistä jokaisen omalla toiminnalla. Turvallisen keskustelutilan luominen somessa on yhteinen asia, joka edellyttää aktiivista toimintaaLinkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessä. Viranomaiset ovat esimerkiksi huomanneet, että jotkut näkyvästi kasvoillaan tiktokkaavat ja laajojakin yleisöjä tavoittavat virkahenkilöt eivät välttämättä tulekaan maalitetuiksi, koska he onnistuvat puhuttelemaan kohderyhmiään ja tuomaan esiin heitä kiinnostavia asioita heidän kielellään, samalla faktoihin perustuen ja kattavasti argumentoiden. Voisiko tästä olla esimerkiksi meille muillekin? Ehkä täyttämällä somen ilmatilaa aktiivisella, rakentavalla, argumentoivalla ja eri näkökulmia huomioivalla keskustelulla sekä kutsumalla eri tahoja mukaan keskusteluun voisimme ainakin yrittää viedä tilaa myös maalittavilta kommenteilta?
Kirjoitus on laadittu yhdessä Aino Harisen ja Aino Rantamäen kanssa ja se on julkaistu 24.8.23 Tieto käyttöön -sivustolla.
