Työmarkkinoiden tulevaisuus rakennetaan tänään – mutta millä ymmärryksellä?
Tulevaisuuden työmarkkinoiden ennakointi on vaikeaa. Toimijat, asiat ja tapahtuvat kietoutuvat toisiinsa tavailla, joka tekee syy–seurausketjujen rakentamisesta vaikeaa. Työmarkkinoilla pienetkin muutokset yhdessä tekijässä voivat johtaa arvaamattomiin seurauksiin toisaalla. Vaikeudestaan huolimatta työmarkkinoiden tulevaisuuden pohtiminen on tarpeellista – ei siksi, että tietäisimme, mitä tapahtuu, vaan siksi, että se auttaa meitä hahmottamaan erilaisia mahdollisuuksia ja sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin. Strategisessa ennakoinnissa on kysymys toiminnasta, jossa työstetään vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia ja pohditaan niiden merkitystä ajassa tehtäville päätöksille.
Työmarkkinoilla on meneillään systeeminen muutos. Disruptiiviset teknologiat, väestörakenteen kehitys, globaalit arvoketjut ja kauppapoliittiset manööverit muuttavat työn kysyntää ja tarjontaa sekä nopeasti että yllättävästi. Strateginen ennakointi voi kuitenkin auttaa tunnistamaan toisiinsa kytkeytyviä kehityskulkuja. Parhaimmillaan seurauksena voi olla työvoima- ja koulutuspolitiikkaa, joka vahvistaa yksilöiden ja organisaatioiden muutosjoustavuutta. Tässä onnistumisen välttämättömänä ehtona on kuitenkin työmarkkinoiden keskeisten muutostekijöiden tunnistaminen ja niiden välisten yhteyksien hahmottaminen.
Oheisessa kuviossa esitetään seitsemään kenttään jäsentyvä tulkinta työmarkkinoiden systeemisestä muutoksesta. Tulkinnassa on sovellettu strategisen suunnittelun ja johtamisen piirissä kehitettyä PESTEL-analyysiä. Kuvio pyrkii havainnollistamaan, miten työmarkkinoiden eri kentät – talous, demografia, teknologia, koulutus, ekologia, politiikka, lainsäädäntö – ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.
Kuvio muistuttaa siitä, että työmarkkinoiden muutoksia ei voi ymmärtää yksittäisten tekijöiden kautta – ennemminkin on tarkasteltava kokonaisuuksia, riippuvuussuhteita ja palautekytkentöjä, jotka yhdessä synnyttävät monimutkaisia ilmiöitä.
Talouden ja demografian kentät systeemisen muutoksen ajureina
Työmarkkinoiden systeemisen muutoksen keskeisenä ajurina toimii väestörakenteen muutos. Syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyminen johtavat heikkenevään huoltosuhteeseen, mikä vähentää verotuloja ja kasvattaa julkisen sektorin menoja sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tämä ei ole pelkästään taloudellinen haaste, vaan myös työvoiman saatavuutta ja yhteiskunnan innovaatiopotentiaalia uhkaava tekijä. Työikäisen väestön väheneminen kaventaa elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia ja vaatii työmarkkinoilta joustavuutta, tehokkuutta ja osaamisen jatkuvaa päivittämistä. Samalla syntyvyyden lasku voi johtaa koulutuspaikkojen alueelliseen epätasapainoon ja luoda haasteita esimerkiksi harvaan asuttujen alueiden oppilaitosverkostolle.
Maahanmuutto ja maahanmuuttajien onnistunut kotouttaminen muodostuvat kriittisiksi vastavoimiksi. Maahanmuuton avulla voidaan paikata työvoimapulaa, lisätä yritysten innovaatiokapasiteettia ja vahvistaa julkisten palvelujen kestävyyttä. Samalla se kuitenkin asettaa vaatimuksia koulutuksen, sosiaaliturvan ja yhteiskunnallisen hyväksynnän rakenteille.
Arvot, asenteet ja luottamus nousevat keskeisiksi: miten yhteiskunta suhtautuu monimuotoisuuteen ja millaisia valintoja tehdään esimerkiksi koulutuspolitiikassa?
Teknologian ja koulutuksen kentät systeemisen muutoksen kiihdyttäjinä
Teknologinen kehitys – erityisesti tekoäly ja automaatio – muuttaa radikaalisti työn sisältöjä ja osaamisvaatimuksia. Työpaikkoja katoaa tietyiltä aloilta, mutta uusia syntyy toisaalle. Kehitys edellyttää jatkuvaa oppimista ja osaamisen päivittämistä.
Koulutuksen kenttä yhdistää toisiinsa väestörakenteen, teknologisen kehityksen ja talouden tarpeet. Koulutukselta odotetaan kykyä mukautua nopeasti muuttuviin tarpeisiin. Samalla se joutuu ottamaan huomioon tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmat: kaikilla ei ole samoja valmiuksia tai pääsyä uuden osaamisen äärelle.
Maahanmuutto tuo mukanaan tarpeen monipuolistaa koulutuksen sisältöjä, tukitoimia ja saavutettavuutta. Koulutuksen on kyettävä tarjoamaan yhdenvertaisia mahdollisuuksia erilaisista taustoista tuleville ihmisille. Tämä edellyttää paitsi kielellistä ja kulttuurista tukea myös pedagogista uudistumista: opettajuus muuttuu yhä enemmän moninaisuuden johtamiseksi.
Ekologian, politiikan ja lainsäädännön kentät systeemisen muutoksen kehystäjinä
Ilmastonmuutos ja ekologinen kestävyys haastavat työmarkkinoita uudella tavalla. Kestävyyssiirtymä vaatii uudenlaisia taitoja, uusia liiketoimintamalleja ja merkittäviä investointeja. Ekologinen muutos ei ole vain ympäristökysymys, vaan se vaikuttaa kuluttajakäyttäytymiseen, lainsäädäntöön ja investointipäätöksiin. Se myös haastaa arvoja ja asenteita: kuinka paljon olemme valmiita muuttamaan tapojamme, ja mitä vaikutuksia sillä on esimerkiksi eri ammattiryhmiin?
Samalla teknologinen kehitys synnyttää lainsäädännöllisiä haasteita esimerkiksi työnteon muotojen, alustatalouden, tietoturvan tai työntekijän oikeuksien suhteen. Työlainsäädännön on uudistuttava, jotta se pysyy mukana työn murroksessa. Toisaalta teknologia tarjoaa mahdollisuuksia esimerkiksi työhyvinvoinnin tukemiseen: esimerkiksi etätyömahdollisuudet ja hyvinvointiteknologia voivat lisätä työssä jaksamista ja osallistumismahdollisuuksia.
Edellä esitettyihin teemoihin liittyy poliittinen ulottuvuus. Julkisten menojen leikkaukset, sosiaaliturvan uudistukset ja investoinnit vihreään teknologiaan ovat poliittisesti herkkiä aiheita. Ne herättävät intressiristiriitoja ja voivat lisätä yhteiskunnallista polarisaatiota, etenkin jos yhteinen suunta ja oikeudenmukaisuuden kokemus puuttuvat.
Mediaympäristön pirstoutuminen ja informaatiovaikuttaminen voimistavat näitä jännitteitä. Tiedon sirpaloituminen ja vaihtoehtoisten totuuksien leviäminen vaikeuttavat yhteisen ymmärryksen rakentamista. Tämä heikentää yhteiskunnallista luottamusta, jota voidaan pitää edellytyksenä yhteistyölle ja työmarkkinoiden uudistamiselle.
Systeeminen muutos edellyttää systeemistä lukutaitoa
Työmarkkinoiden systeeminen muutos ei odota lupaamme – se etenee, vaikka yrittäisimmekin sitä kieltää. Ennakointi ei siten ole maailmojasyleilevää puuhastelua vaan hyödyllinen lähestymistapa kasvattaa yhteiskunnallista resilienssiä ja rakentaa kestävää tulevaisuutta epävarmuuden keskellä. Yksittäisten ilmiöiden ymmärtäminen ei riitä, vaan tarvitsemme systeemistä lukutaitoa: kykyä nähdä yhteyksiä ja ristikkäisvaikutuksia sekä kykyä haarukoida näistä mahdollisesti juontuvia kehityspolkuja. Huojentavaa tai ei, tulevaisuuden työelämää ei vain ennakoida – se neuvotellaan ja rakennetaan monialaisessa ja moniäänisessä vuoropuhelussa.
Kirjoitus on julkaistu AMI-säätiön blogissa 14.4.2025.
