Yhteiskehittäminen ei onnistu ilman aktiivista kansalaisuutta

Ilmiöpohjaisiin haasteisiin etsitään ratkaisuja yhä useammin erilaisten yhteiskehittämisen menetelmien avulla. Yhteiskehittämistä perustellaan kansalaisten tarpeiden huomioimisella, kansalaisten osallistamisella, resurssien tehokkaalla hyödyntämisellä sekä palvelujen yleisellä hyväksyttävyydellä.

Kansalaisraadeista, palvelumuotoilutyöpajoista ja muista yhteiskehittämisen muodoista on tullut hallinnon arkea. Kehitystä on vauhdittanut muutokset julkisen vallan ja kansalaisuuden välistä suhdetta koskevissa käsityksissä. Kansalainen nähdään nykyään yhä useammin aktiiviseksi toimijaksi, joka on oman elämänsä paras asiantuntija. Tähän luotetaan myös pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmassa, jossa luvataan ihmisille uudenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia julkisen hallinnon toimintaan.

Yhteiskehittämisen tavoitteet ovat kannatettavia, mutta ne eivät toteudu itsestään. Kuten missä tahansa inhimillisessä toiminnassa, myös yhteiskehittämisessä on aina riskinä se, että hyvät aikeet eivät toteudu — tai vieläkin pahempaa eli se, että hyvät aikeet tuottavat tuloksen, joka vie asioita huonompaan suuntaan. Esimerkiksi kansalaisten osallistaminen voi johtaa julkishallinnon tilintekovelvollisuuden osittaiseen hapertumiseen. Osallistaminen ei myöskään aina vahvista demokratiaa, sillä osallistumisaktiivisuuden tiedetään olevan vinoutunutta hyväosaisten eduksi. Yhteiskehittämisen seurauksena on tällöin kansanvallan sijaan eriarvoisuuden lisääntymistä. Lisäksi yhteiskehittäminen voi synnyttää tehottomuutta transaktiokustannusten nousun muodossa.

Yhteiskehittämisessä on pohjimmiltaan kysymys arvon luomisesta. Periaatteessa yksinkertaista, paitsi että ei ole. Arvon luomisen tekee pirulliseksi se, että yhteiskehittämisessä arvoa ei nähdä palveluun sidottavana ominaisuutena. Arvo ei ole jotain, joka voidaan toimittaa kansalaisille vaan palveluntarjoajien ja kansalaisten vuorovaikutuksessa syntyvä kokemus. Mitä paremmin kokemus istuu kansalaisen tarpeisiin, odotuksiin ja toiveisiin, sitä arvokkaammaksi palvelu koetaan.

Kansalaiset ovat arvon yhteisluojia, mutta tarvitsevat siihen apua. Palveluntarjoajan tehtävänä on tukea kansalaisia erilaisin keinoin. Erityisesti digitaaliset teknologiat ovat tehneet vuorovaikutuksesta aiempaa suorempaa. Mukana kulkevat mobiililaitteet tarjoavat uudenlaisen käyttöliittymän myös moniin julkisiin palveluihin. Digitaaliset teknologiat antavat kansalaisille mahdollisuuden kommunikoida tarpeistaan, toiveistaan ja odotuksistaan. Viive tapahtumisen ja siitä kommunikoinnin välillä on lyhentynyt dramaattisesti.

Suomi sijoittui ykköseksi kesäkuun alkupuolella julkistetussa Euroopan komission Digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi -vertailussa (DESI). Raportin mukaan myös julkishallinnon digipalvelut ovat meillä Euroopan kärkeä. Raportin rivienvälistä voi lukea, että Suomessa on onnistuttu digitalisaation avulla luomaan uusia yhteyksiä hallinnon ja kansalaisten välille, motivoimaan ja aktivoimaan kansalaisia ottamaan vastuuta omasta arjestaan sekä jakamaan päätöksentekovastuuta uudelleen hallinnon ja kansalaisten kesken.

Monikanavainen ja alati käynnissä oleva vuorovaikutus voi tuntua ajoittain raskaalta, mutta on kuitenkin monin verroin helpompaa kuin vaihtoehto, jossa vuorovaikutus edellyttää joko samassa paikassa olemista tai synnyttää tarpeetonta viivettä vuorovaikutukseen osallistuvien välille.

Vuorovaikutusta voidaan ohjata, mutta ei kontrolloida. Digitaalinen yhteiskehittäminen on kulttuurinen muutos, jolla on myös eettis–moraalinen ulottuvuutensa. Se ei vie julkishallinnolta vastuuta vaan pakottaa hahmottamaan palveluja käyttäjävetoisesti ja kokonaisvaltaisesti. Samalla oletuksena on, että myös kansalaiset tekevät osansa ja ottavat heille varatun roolin arvonluonnin ajureina. Tähän on hyvät mahdollisuudet, sillä DESI-raportissa arvioidaan, että suomalaisten digitaidot ovat huomattavasti yli EU:n keskiarvon.

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 17.7.2019.