Hän ei ollut kiittäjäihmisiä

Rauramo viittaa luonnehdillaan Sanoman entisen pääomistajan Aatos Erkon tapaan antaa palautetta. En tiedä turvautuiko Erkko ’management by perkele’ -johtamisoppiin päivittäin, mutta sen luulen tietäväni, että tänä päivänä palautteen kanssa säästelevä johtaja on helposti vaikeuksissa.

Tutkimus on tuottanut hyllykilometrittäin analyysejä ja tulkintoja hyvästä ja huonosta johtamisesta. Tällä hetkellä tutkimuksessa ollaan erityisen kiinnostuneita nuorten ja työuraansa aloittavien sukupolvien suhtautumisesta johtamiseen (ks. esim. Bryant 2021). Yleisenä käsityksenä on, että nuoret odottavat johtajiltaan hyviä vuorovaikutus- ja tunnetaitoja, kun taas käskyjä jakavia ja kontrollia painottavia johtajia vierastetaan. Hyvä näin.

Johtamiseen kohdistuvat odotukset ja vaatimukset eivät tapahdu yhteiskunnallisessa tyhjiössä, vaan ovat monin tavoin seurausta laajemmasta kehityksestä. Tutkijat ja journalistit puhuvat yhteiskunnallisesta heilurista (societal pendulum), jolla he viittaavat arvoissa ja normeissa tapahtuvaan liikkeeseen yhdestä ääripäästä toiseen, kuten esimerkiksi individualismi–kollektivismi, nationalismi–globalismi ja kommunismi–kapitalismi. Joissakin olosuhteissa heiluriliike saa aikaan hegeliläistä dialektiikkaa, jossa teesiä vastaan esitetään antiteesi, joka puolestaan mahdollistaa synteesin muodostamisen. Yhteiskunta kehittyy, kun voima kohtaa vastavoiman. Jos taas huonosti käy, heiluriliike vain syventää ja leventää railoja erilaisten ihmisten ja yhteisöjen välillä.
 

Selvää on, että nuorten tehtävänä on viedä maailmaa eteenpäin. Yhtä selvää on, että ilman vastavoimaa nuoruuden innokkuus tuottaa vauhtisokeutta, joka kääntyy itseään vastaan. Kaikki, mitä on ennen tehty, ei ole väärin, eikä myöskään päinvastoin. Ellet usko, katso esimerkiksi mainion Politiikka-Suomen jaksot #5 ja #6.