Harakka tervatulla katolla
Instituutio on monimerkityksinen käsite. Suppeimmillaan se rinnastuu yksittäiseen organisaatioon, kun taas laajimmillaan kysymys on yhteiskunnassa vallitsevista arvoista, normeista ja uskomusjärjestelmistä.
Instituutioita tutkitaan monilla tieteenaloilla. Erityisesti hallintotieteellisessä tutkimuksessa ollaan viime vuosina kiinnostuttu toimijoita ohjaavista institutionaalisista logiikoista. Esimerkiksi Thornton ym. (2012) määrittelevät institutionaalisen logiikan kulttuuristen symbolien ja materiaalisten käytäntöjen muodostamaksi sosiaaliseksi konstruktioksi, joka ohjaa niitä tapoja, joilla yksilöt ja organisaatiot antavat merkityksen päivittäiselle toiminnalleen. Hieman yksinkertaistaen ilmaistuna institutionaalinen logiikka määrittää sen, mitä pidetään tietyssä kontekstissa suotavana ja mitä taas paheksuttavana toimintana. Tutkimuksissa on havaittu, että logiikat ovat usein toisiinsa nähden yhteensopimattomia, minkä vuoksi monet tutkijat puhuvat institutionaalisesta kompleksisuudesta (esim. Greenwood ym. 2011). Kysymys on hankalasta tilanteesta, sillä institutionaalisen kompleksisuuden kohteeksi joutuneet toimijat joutuvat ristiriitaiseen tilanteeseen. Olo saattaa olla kuin harakalla tervatulla katolla – kun pyrstö irtoaa niin nokka tarttuu. Institutionaalisen kompleksisuuden kohtaamiseen ei ole olemassa yleispätevää toimintaohjetta, joskin monet tutkijat ovat ansiokkaasti sellaisia etsineet (ks. esim. Raynard 2016; Meyer & Höllerer 2016).
Wendy Smith ja Paul Tracey (2016) tarjoavat kiinnostavan lähestymistavan tarkastelemalla institutionaalista kompleksisuutta paradoksilinssin läpi. Oheisessa taulukossa esitetään heidän pääviestinsä, joka rakentuu kolmelle lähtökohdalle: institutionaalisen kompleksisuuden kanssa voi elää ja siitä voi jopa 'hyötyä', kun ymmärtää kompleksisuutta synnyttävien i) jännitteiden juurisyyt, ii) niiden ilmenemismuodot ja iii) ratkaisuyrityksiin liittyvät haasteet.
