Kermankuorinta on hyvä vihollinen
Sote-uudistusta on väännetty vuosikausia. Matkalle on mahtunut monenlaisia käänteitä, mutta julkilausuttuna tavoitteena on alusta pitäen ollut sekä sote-palvelujen tuottavuuden parantaminen että laadukkaiden palvelujen yhdenvertaisuuden varmistaminen.
Molemmat ovat tärkeitä tavoitteita, mutta järjestykseen laitettaessa tuottavuus menee edelle, sillä ilman sitä ei voi olla jälkimmäistäkään – ei ainakaan lyhyttä pidemmällä aikavälillä (kannattaa muistaa tietysti Keynesin sanat, että pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleita).
Suomen Kuvalehden tuoreimmassa (14.10.16) numerossa on hätkähdyttävä vertailu sosiaalipalvelujen ja metallinjalostuksen palkkojen osuudesta suhteessa tuotannon hintoihin.
Selvää on, että sote-palvelut ovat vastaisuudessakin työvoimavaltaisia. Robotit, tekoäly ja muut teknologiat leviävät vääjäämättä, mutta myös auttavia käsiä ja ajattelevia päitä tarvitaan tulevaisuudessakin.
Tuottavuus on tehokkuudesta kertova mittari. Tuottavuutta voi kasvattaa joko aikaansaamalla samoilla panoksilla enemmän tai vaihtoehtoisesti aikaansaada samat tuotokset pienemmillä panoksilla. Tuottavuutta voi parantaa myös panoksia lisäämällä, edellyttäen, että tuotokset lisääntyvät suhteessa enemmän. Suomalainen ikärakenne (sote-palvelujen asiakkaiden määrä kasvaa ja työntekijöiden määrä pienenee) huomioiden lienee realistista ajatella, että sote-palvelujen tuottavuushaasteena on enemmän tuotosta samoilla tai jopa pienemmillä panoksilla.
Sote-palvelujen tuottaminen poikkeaa monessa suhteessa metallinjalostuksesta. Silti on syytä hyväksyä, että sote-palvelujen tuottavuus ei kehity näpertelemällä. Potkaisemaan oppii potkimalla, sama pätee syvällistä ammattitaitoa vaativissa sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä. Jos asiantuntijat ovat sitä mieltä, että tämä edellyttää sote-palvelutuotannon siirtämistä suurempiin yksiköihin, niin kehityksen vastustaminen ei saa kiitosta tulevilta sukupolvilta. Kasvukeskusten ulkopuolella palvelut todennäköisesti heikkenevät, mutten usko, että väistämättömän vastustaminenkaan riittäisi niitä ylläpitämään. Poliittisesti vaikeaa, muttei mahdotonta. Jos laatu saadaan varmistettua sopimuksin (kannattaa kilauttaa Bengt Holmströmille) ja tuottavuutta parannettua palvelutuotantoa yksityistämällä, niin siitä vaan. Yritysten harjoittamaa (oletettua ja joskus todellistakin) kermankuorintaa käytetään sote-uudistuksessa hyvänä vihollisena, joka vedetään hihasta kun ei muutakaan keksitä. Kermankuorintaa voi esiintyä, mutta ellei mitään tehdä niin kohta ei ole mitään mitä kuoria.
Suomalainen sote-järjestelmä on ollut ja on edelleen maailmanluokkaa. Tulevan parin-kolmen vuosikymmenen haasteet voivat olla kuitenkin sellaisia, että niistä selviäminen edellyttää vahvaa etunojaa.
Kirjoittaja asuu kahden kasvukeskuksen väliin jäävässä maaseutukaupungissa, eikä ole ollut päivääkään töissä sote-sektorilta.
