18.12.2024

Koukussa teknologiaan

Ei tarvitse olla teini kokeakseen, että teknologia koukuttaa. Teknologian käyttötavoissa on suuria yksilökohtaisia eroja, mutta oireellista on, että American Psychological Associationin (2017) mukaan 65 prosenttia amerikkalaisista arvioi, että ajoittainen paastoaminen digitaalisten palvelujen käytössä vaikuttaa myönteisesti mielenterveyteen.

Teknologian koukuttavuus ei ole uusi ilmiö, mutta digitalisaatio on tuonut mukanaan manipulatiivisen ulottuvuuden. Myös tutkimuksessa on havahduttu ongelmaan. Suostuttelevan (tai vakuuttavan) teknologian (persuasive technology) tutkimuksessa ollaan kiinnostuneista niistä mekanismeista, jotka mahdollistavat ihmisten asenteiden, ajatusten ja käyttäytymisen tietokoneperusteisen muokkaamisen. Cambridge Analytican tiedetään onkineen kymmeniltä miljoonilta Facebook-käyttäjiltä tietoja, joita on arvioiden mukaan hyödynnetty poliittisessa vaikuttamisessa. Vaa’ankielitilanteissa pienilläkin tuuppauksilla on joskus merkittävät seuraukset. Luultavaa on, että brexit-äänestyksessä ja Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa kävi, kuten kävi, some-alustojen manipulatiivisen hyödyntämisen vuoksi.


Huoleen on syytä, mutta on optimismillakin paikkansa. Suostuttelevaa teknologiaa voidaan käyttää myös hyviin tarkoituksiin. Ainakin, jos uskoo Ramsay Brownia ja Dalton Combsia, jotka perustivat pari vuotta sitten Boundless Mind -yrityksen. Boundless Mind hyödyntää neurotieteen oppeja ja tekoälyä vapauttaakseen meidät ihmiset teknologialta, joka palkitsee lyhyellä aikavälillä, mutta jolla on pidemmällä aikavälillä kielteisiä vaikutuksia. Brownilla ja Combsilla on kunnianhimoinen tavoite, josta osoituksena oheiset poiminnat TIME-lehdestä (23.4.2018).
 


 
Koukuttavalla teknologialla voidaan lisätä myös ihmisten fyysistä liikkumista. Hyvänä esimerkkinä Pokémon Go, joka sai ihmiset liikkumaan Pokèmon-hahmojen perässä.