Miten polkupyörä pysyy pystyssä?
Kysymys on askarruttanut muitakin kuin jälkikasvunsa oppimiskyvyistä huolestuneita vanhempia.
Tiede-lehden maaliskuun 2016 numerossa nimittäin kerrotaan, että vaikka kysymystä on ruodittu tiedepiireissä jo 150 vuotta, vastaus antaa edelleen odottaa itseään. Tutkimuksissa on vuosien saatossa ilmennyt monenlaista, mutta tyydyttävää konsensusta ei ole saavutettu. Viime vuosina mysteeriä on lähestytty aivotutkimuksen keinoin. Polkupyörän fysiikkaa selvittänyt kansainvälinen tutkijaryhmä on havainnut, että myös pyöräilijän tekemisellä on merkitystä. Pyöräilijöillä on intuitiivinen kyky tehdä kaikennäköistä, jotta kulkupeli pysyy tasapainossa. Useimmat meistä muistavat lapsuudesta tyyppejä, jotka tekivät pyörillään mitä halusivat: yksi ajoi satoja metrejä etupyörä ilmassa, toinen liippasi pyöränsä takapyörällä ensilumeen kahdeksikkoja ja kolmas pysyi pyöränsä kanssa pystyssä paikoillaankin minuuttitolkulla.
Pyörän hallinta on hyvä esimerkki hiljaisesta tiedosta (tacit knowledge). Hiljainen tieto on kokemuksen myötä syntyvää osaamista ja kykyä selviytyä erilaisista tilanteista ilman, että ihminen itsekään (muista puhumattakaan) osaa tyhjentävästi määritellä selviytymisensä yksityiskohtia. Englantilainen muutoskonsultti neuvoisi, että ”we can do more than we can tell”.
Hiljainen tieto on välttämätöntä sujuvalle arjelle. Jo yhteen päivään mahtuu lukemattomia tilanteita, joissa turvaudumme hiljaiseen tietoon: siinä missä mestarikokki vaivaa taikinan ja heittää kyytipojaksi hyppysellisen suolaa sen enempää miettimättä, rutinoitunut ja karismaattinen opettaja selviää parikymmenpäisestä laumasta teini-ikäisiä ilman jälkipuinteja. Asiantunteva ja tunneälykäs asiakaspalvelija tyynnyttää puhelimessa reklamaatiotaan huutavan asiakkaan yhdistämällä myötätuntoon päättäväisyyteen, vastaavasti kokenut ammattimies ennakoi jo koneen käyntiäänestä huollon tarpeen.
Hiljainen tieto on syystäkin positiivisesti latautunut käsite. Entä onko hiljaisella tiedolla myös kääntöpuolensa?
Lapsikin on kuullut, että työpaikoilla on käynnissä digitalisaatiosta kumpuava murros. Kokonaisten toimialojen ansaintalogiikat ovat muokkautumassa uusiksi: verkkokauppa syö kivijalkaa, teollisuudessa kate syntyy datapohjaisista palveluista ja jakamistalous haastaa monet hyödykkeiden omistamiseen perustuvat toimintatavat.
Vallitseva käsitys on, että digitalisaatiosta hyötyvät eniten ne organisaatiot, jotka ovat valmiita radikaaleihin toimintatapojen muutoksiin – eivät ne, jotka tyytyvät pieniin viilauksiin.
Vaikka kokemus usein tuokin näkemystä ja viisautta, se voi myös muuttua resurssista rasitteeksi. Kokemukseen vedotaan vaikka perimmäinen toiminnan motiivi olisikin uuden pelko. Kokemuksen yliarvostaminen voi koitua todelliseksi ongelmaksi, jos se estää organisaation uudistumisen.
On hyvä muistaa, että poisoppiminen on yksi vaikeimpia oppimisen lajeja. Pelko ei kuitenkaan auta, olipa sitten kyse digitalisaatiosta tai polkupyörälläajosta. Molemmissa on hetkensä, jolloin on uskallettava luopua apupyöristä.
