Moniammatillisesta yhteistyöstä on hyötyä, mutta se ei ole helppoa
Vuoden 2023 alussa toimintansa käynnistäneiden hyvinvointialueiden yhtenä tavoitteena on tarjota aiempaa saumattomampia palvelukokonaisuuksia. Palvelujen integraatioon on kohdistunut paljon odotuksia. Paljon vähemmän on kuitenkin kiinnitetty huomiota in- tegraation kääntöpuoleen eli siihen, millaisia uusia kuiluja eri toimijoiden välille syntyy. Hyvinvointialueiden hartiat ovat leveät, mutta kuntien vastuulla on tulevaisuudessakin monia hyvinvointiin liittyviä tehtäviä. Yksi hyvinvointialueiden ja kuntien yhteisistä tehtävistä on perusopetuksen opiskeluhuolto.
Tutkimme Työsuojelurahaston rahoittamassa MONOPS-hankkeessa on moniammatillisen yhteistyön mahdollisuuksia ja haasteita perusopetuksen opiskeluhuollossa. Linkistä löytyvään loppuraporttiin on koottu hankkeen päähavainnot. Lop-puraportissa käsitellään i) hyvinvointialueiden tuoman uuden hallintorakenteen vaikutuksia perusopetuksen opiskeluhuollon ammattilaisten moniammatilliselle yhteistyölle, ii) moniammatillista yhteistyötä edistäviä ja estäviä tekijöitä perusopetuksen opiskeluhuollossa sekä iii) perusopetuksen opiskeluhuollon moniammatillisen yhteistyön ihanne-tilannetta hyvinvointialueiden ja kuntien yhdyspinnalla. Lisäksi raportissa iv) esitellään monialaista yhteistyötä ja sen johtamista tukeva itsearviointyökalu sekä v) annetaan suosituksia opiskeluhuollon moniammatillisen yhteistyön edistämiseksi ja yhteistyön johta-miseksi.