Sheikit ja urheilu
Sheikit ostavat isolla rahalla urheilua. Kriitikot puhuvat urheilupesusta (sportswashing). Ei kovin uutta, sillä urheilu on kauan ollut eri toimijoille kumppani, jonka avulla on pyritty viestimään esim. yhteiskuntavastuuta. Vanhaa perua on myös se, että kansakunnat turvautuvat urheiluun, sillä juostiinhan Suomikin maailmankartalle. Synkempi esimerkki 30-luvulta: Mussolini ja Hitler eivät tiettävästi olleet urheilumiehiä, mutta molemmille kv-urheilukisat tulivat tarpeeseen.
Norjalainen politologi Jon Elster on aikanaan tokaissut, että mikään ei ole säälittävämpää kuin toiminta, jota tehdään ilmiselvästi vain siksi, että sen arvellaan näyttävän hyvältä yleisön silmissä (ns. Elsterin aksiooma: “Nothing is so unimpressive as behavior designed to impress”). Esimerkiksi The Guardianin (23.7.23) ja The Economistin (11.8.23) mukaan sheikkien ja urheilun välinen yhteistyö ei välttämättä ole tuhoon tuomittu, joskaan helppoa se ei tulle olemaan. Urheilubrändeille tilanne on niinikään kaksipiippuinen: uutta pitäisi keksiä, mutta vanhaa hyvää (kuten fanisuhteita) ei ole varaa menettää.
Ks. lisää urheilun hyödyntämisestä esim. Jalonen ym. (2017) ja Jalonen ym. (2018).
