Tietotekniikan tuottavuusparadoksi - ongelma todellisuudessa vai valuvika mittarissa?
Paradoksi juontuu kreikan kielen sanasta ’paradokson’, joka tarkoittaa näennäisesti järjenvastaista väitettä. Ilmiö on paradoksaalinen, kun se näyttää näyttää olevan samanaikaisesti sekä tosi että epätosi. Websterin lyhentämätön ensyklopedia määrittelee paradoksaalisen seuraavasti: "a statement or proposition seemingly self-contradictory or absurd but in reality expressing a possible truth".
Organisaatiotutkimuksen piirissä on jo pitkään tiedostettu paradoksien olemassaolo. Paradoksit on nähty luonnollisena johtamiseen kuuluvana elementtinä (Cameron 1986, Eisenhardt 2000). Organisaatiotutkimuksessa paradoksilla viitataan useimmiten tilanteisiin, joissa on samanaikaisesti läsnä voimia, jotka työntävät/vetävät kehitystä vastakkaisiin suuntiin.
Tutkimuksessa on tunnistettu mm. seuraavat paradoksit:
-olemassa olevan tiedon tehokas hyödyntäminen (knowledge exploitation) vs. uuden tiedon ennakkoluuloton etsiminen (knowledge exploration) (March 1991),
-eksplisiittinen (explicit) vs. hiljainen (tacit) tieto (Nonaka & Takeuchi 1995),
-informaation puutteesta johtuvan epävarmuuden (uncertainty) vähentäminen vs. ristiriitaisesta informaatiosta aiheutuvan monitulkintaisuuden (equivocality) kohtaaminen (Daft & Lengel 1986),
-yhteistyö (cooperation) vs. kilpailu (competition) (Lechner & Dowling 2003),
-heikot sidokset (weak ties) vs. vahvat sidokset (strong ties) (Granovetter 1973),
-organisaation avoimuus (openness) vs. sulkeutuneisuus (closeness) (Kast & Rosenzweig 1985).
Yksi mielenkiintoisimmista ja sitkeimmin elävistä näennäisistä järjenvastaisuuksista on talouden Nobelilla palkitun Robert Solowin mukaan nimetty tietotekniikan tuottavuusparadoksi. Solow kirjoitti vuonna 1987 New York Review of Booksissa, että ”näemme tietokoneiden aikakauden kaikkialla, mutta emme tuottavuustilastoissa" (ks. alkuperäinen kirjoitus tästä). Solowin paradoksia on 30 vuoden aikana selitetty milloin milläkin. Eric Brynjolfsson näki jo neljännesvuosisata sitten paradoksin taustalla neljänlaisia syitä: 1) työtulosten ja panostusten väärin mittaaminen, 2) opettelemisesta ja sopeutumisesta johtuvat viiveet, 3) saatujen tuottojen uudelleen jakaminen ja haaskaaminen sekä 4) epäonnistunut IT-johtaminen (ks. myös Pyykkö 2009).
Kolmessakymmenessä vuodessa tietokoneiden määrä ja erityisesti niiden laskentateho on kasvanut eksponentiaalisesti. Satavuotiaassa Suomessa laskentakapasiteettia on todennäköisesti enemmän järvenpohjissa kuin 80-luvulla pankkien konesaleissa. Puheet tuottavuusparadoksista eivät ole tyystin hävinneet, vaikka tutkijoiden keskuudessa onkin jo orastava konsensus siitä, että tietotekniikka näkyy myös tuottavuudessa (ks. esim. Vartia & Ylä-Anttila 2005). Myös soraääniä kuuluu. Muun muassa Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti Pohjola varoittivat meitä suomalaisia pari vuotta takaperin ongelmista, joita seuraa, jos työn tuottavuus ei kasva.
Onko ongelma todellisuudessa vai valuvika mittarissa? Monet ekonomistit ovat yhä vahvemmin sitä mieltä, että kysymys on talouskasvun muuttumisesta määrällisestä laadulliseksi. Heidän perusviestinsä on, että tietokoneet tekevät arjen helpommaksi ja sujuvammaksi, mutta tavalla, joka ei näy (ainakaan täysimääräisesti) sen enempää työn tuottavuudessa kuin bruttokansantuotteessakaan. Mahdollista on, että Osmo Soininvaara osuu Suomen Kuvalehden (27/2017) kolumnissaan koko lailla oikeaan.
